Mitä rosmariinivesi tekee hiuksille?

rosmariinivesi valmistuu tuoreesta rosmariinista

Jos vietät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa, olet lähes varmasti kuullut rosmariinivedestä. Tämän viime aikoina paljon muun muassa TikTokissa huomiota herättäneen hiustenhoitotuotteen hehkutetaan olevan vastaus lähes kaikkiin hiusongelmiin.

Rosmariiniveden väitetään paitsi auttavan hiusten kasvussa, myös tekevän hiuksista kiiltävät ja pehmeät. Sen myös väitetään tekevän hiuspohjasta terveemmän ja jopa auttavan hiustenlähtöön.

Onko rosmariinivesi todellakin maineensa veroinen ihmeaine? Aivan kaikkeen se ei ratkaisua tarjoa, mutta rosmariinivedellä on todellakin tutkitusti positiivisia vaikutuksia niin hiustenkasvuun kuin myös hiusten ja hiuspohjan kuntoon. Rosmariinivettä tulee kuitenkin osata käyttää oikein – väärin käytettynä siitä voi olla enemmän haittoja kuin hyötyjä.

Mitä rosmariinivesi on?

Rosmariinivesi on hiusten ja hiuspohjan hoitoon käytettävä rosmariinista ja vedestä valmistettu neste. Sitä voi tehdä yksinkertaisesti kotona keittämällä rosmariininoksia vedessä. Tarpeeksi pitkä haudutusaika takaa sen, että kaikki hiuksille hyödylliset ainesosat vapautuvat rosmariininoksista veteen.

Lopuksi rosmariininoksat siivilöidään pois vedestä. Lopputuloksena saadaan tummaa, rosmariinilta tuoksuvaa nestettä, jota voidaan käyttää esimerkiksi hiushuuhteena tai suihkia hiuksiin suihkepullosta. Pituuksien lisäksi rosmariinivettä voidaan käyttää myös hiuspohjaan. Kyseessä on luonnollinen, lisäaineeton hiustenhoitotuote, jolla ei oikein käytettynä ole mitään merkittäviä haittavaikutuksia.

Useimmiten rosmariinivettä käytetään edistämään hiusten kasvua sekä tekemään hiuksistä terveemmät ja kiiltävämmät. Se sopii kuitenkin myös hiuspohjan kosteuttamiseen ja tasapainottamiseen. Jotkut käyttävät suihketta jopa hiusvärin tummentamiseen.

Miten rosmariini kasvattaa hiuksia?

Useissa tutkimuksissa on todettu, että rosmariini voi todellakin edistää hiusten kasvua. Se saattaa sekä nopeuttaa hiusten kasvuvauhtia että myös lisätä hiusten määrää. Rosmariiniveden avulla hiuksista ei siis tule ainoastaan pidemmät, vaan se voi myös auttaa tuuheuttamaan hiuksia. Rosmariinia onkin jo pitkään käytetty luonnollisena hoitokeinona hiustenlähtöön.

Antibakteerinen rosmariini tasapainottaa ja kosteuttaa hiuspohjaa tehden siitä täten terveemmän. Ainakin teoriassa hiuspohjan kunnon kohentaminen tekee myös itse hiuksista terveemmät ja auttaa niitä kasvamaan nopeammin sekä vahvempina.

Merkittävimpiä rosmariinin positiivisista vaikutuksta kertovia tutkimuksia on vuonna 2015 julkaistu tutkimus, joka selvitti rosmariiniöljyn olevan yhtä tehokas apu hiustenlähtöön kuin yleisesti kaljuuntumisen hoitoon käytetty Minoxidil. Toki tulee ottaa huomioon, että tutkimuksessa käytetty öljy valmistettiin ammattimaisin välinein kontrolloiduissa olosuhteissa.

Kotitekoisen rosmariiniöljyn tai -veden teho riippuu käytetyn rosmariinin laadusta sekä valmistusprosessista. Parhaaseen lopputulokseen pääsee käyttämällä tuoretta rosmariinia ja hauduttamalla rosmariininoksia tarpeeksi pitkään, jotta kaikki olennaiset ainesosat ehtivät liueta veteen. Jos tuoretta rosmariinia ei ole saatavilla, tällöin voit myös käyttää kuivattua rosmariinia.

Rosmariinivesi ohje

Rosmariinivesi valmistuu helposti kotona, ja tarpeet sen valmistamiseen löydät kätevästi vaikka lähikaupasta. Et tarvitse muuta kuin tuoretta rosmariinia, vettä, siivilän ja kattilan. Jos haluat suihkia rosmariinivettä hiuksiisi, tarvitset myös suihkepullon. Tarkoitukseen sopii mikä tahansa tyhjä ja puhdas suihkepullo, kuten vaikkapa suihkutettavan hoitoaineen tai kasvoveden pullo.

Ainekset

Hellävarainen rosmariinivesi1 l vettä + 10 oksaa tuoretta rosmariinia tai 1/2 dl kuivattua rosmariinia
Vahva rosmariinivesi1 l vettä + 20 oksaa tuoretta rosmariinia tai 1 dl kuivattua rosmariinia
Erittäin vahva rosmariinitiiviste1 l vettä + 1,5 dl kuivattua rosmariinia
Liian vahvan rosmariiniveden käyttö saattaa tehdä hiuksista kuivat. Suosittelemmekin ensikertalaista aloittamaan käytön hellävaraisen rosmariiniveden reseptillä. Jos sinulla on todella kuivat tai huonokuntoiset hiukset, voit alkuun tehdä seoksesta varmuuden vuoksi vieläkin laimeamman.

Rosmariiniveden valmistus

  1. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa.
  2. Leikkaa rosmariinista kolme oksaa ja lisää ne kiehuvan veden joukkoon. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia.
  3. Sulje levy. Seoksen jäähdyttyä siivilöi vesi erilliseen astiaan siten, että rosmariinin oksat jäävät siivilään.
  4. Kaada vesi suihkepulloon.
  5. Seos on nyt valmis suihkittavaksi hiuksiin.

Valmis rosmariinivesi tulisi säilyttää jääkaapissa. Tällöin se säilyy hyvänä jopa kaksi viikkoa.

Rosmariinivesi käyttö

valmis rosmariinivesi kaadetaan suihkepulloon

Rosmariinivettä voi käyttää monella tapaa. Kenties kaikista kätevin tapa on kuitenkin laittaa rosmariinivettä suihkepulloon ja suihkia sitä kuiviin hiuksiin. Tämän jälkeen voit vielä harjata hiukset hellävaraisesti levittääksesi suihkeen tasaisesti hiuspohjasta latvoihin.

Halutessasi voit toki suihkia rosmariinivettä myös kosteisiin hiuksiin. Harjaa hiukset tämän jälkeen ja muotoile ne normaaliin tapaan. Saat tällöinkin kaikki samat hyödyt irti kuin suihketta kuiviin hiuksiin laittaessa.

Jotkut käyttävät myös rosmariinivettä hiushuuhteena. Tällöin hiukset pestään shampoolla sekä hoitoaineella ja kastellaan lopuksi kokonaisuudessaan rosmariinivedellä. Tämän jälkeen annetaan vaikuttaa muutaman minuutin. Lopuksi voit joko pestä huuhteen pois vedellä tai jättää sen hiuksiin ja kuivata sekä muotoilla ne tavanomaiseen tapaan.

Hiukset saattavat alkuun tuntua karheilta, mutta niiden pitäisi kuitenkin kuivuessaan pehmentyä. Jos näin ei käy, vaan hiuksesi jäävät kuivan ja karhean tuntuisiksi, olet todennäköisesti joko käyttänyt liian vahvaa rosmariinivettä tai käyttänyt sitä liian usein. Harvenna siis käyttöväliä tai laimenna rosmariinivettäsi lisäämällä siihen enemmän vettä.

Muistathan myös rosmariinivettä käyttäessäsi huolehtia hiusten kosteutuksesta. Voit siis rosmariiniveden jälkeen lisätä hiuksiisi esimerkiksi kosteuttavaa hiusöljyä. Proteiinia sisältäviä hoitotuotteita emme suosittele käyttämään rosmariiniveden kanssa samanaikaisesti, sillä samoin kuin rosmariinivesi, myös proteiinit saattavat kuivattaa hiuksia.

Pitääkö rosmariinivesi pestä hiuksista pois?

Rosmariinivettä ei tarvitse pestä pois hiuksista. Itse asiassa se on paras jättää vaikuttamaan mahdollisimman pitkäksi aikaa, jotta saisit siitä täyden hyödyn irti. Voit siis vain suihkia sitä hiuksiisi ja jätettävän hoitoaineen tapaan jättää sen vaikuttamaan aina seuraavaan pesuun saakka.

Jos rosmariinivettä käyttää hiushuuhteena, eli kastelee hiukset rosmariinivedellä läpikotaisin, tällöin sen voi halutessaan pestä pois muutaman minuutin vaikutusajan jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista, vaan huuhteenkin voi jättää hiuksiin.

Kuinka usein rosmariinivettä käytetään?

Parhaan hyödyn rosmariinivedestä saa irti viikoittaisella käytöllä. Jos tavoitteenasi on hiusten kasvatus, kannattaa sitä käyttää ainakin 2 kertaa viikossa. Satunnaisella käytöllä rosmariinivedellä ei ole merkittäviä vaikutuksia hiusten kuntoon tai kasvuun, vaikka se saattaakin hetkellisesti tehdä hiuksista terveemmän näköiset.

Vaikka suosittelemmekin rosmariiniveden säännöllistä käyttöä, aivan joka päivä sitä ei kuitenkaan kannata käyttää. Liiallinen käyttö saattaa nimittäin tehdä hiuksista kuivat ja karheat. Rosmariinin vaikutukset riippuvat kuitenkin hieman omasta hiustyypistäsi ja testailemalla löydätkin parhaan käyttövälin juuri itsellesi.

Kannattaa myös pitää mielessä, ettei rosmariinivesi tee ihmeitä yhdessä yössä tai edes parissa viikossa. Ei sen vaikutuksia silti sentään vuosikausia tarvitse odotella, vaan hiustenkasu nopeutuu yleensä noin 6 kuukauden säännöllisen käytön jälkeen. Muut positiiviset vaikutukset, kuten hiusten kiillon ja pehmeyden lisääntyminen, saattavat tulla näkyviin jo aiemmin.

Rosmariiniveden säilyvyys

Rosmariinivesi tulee säilyttää aina jääkaapissa. Sitä ei kannata koskaan jättää pitkäksi aikaa huoneenlämpöön, sillä tällöin veteen alkaa nopeasti kasvaa haitallisia bakteereja ja hometta.

Toki jos jääkaappikylmä rosmariinivesi tuntuu ikävältä, voit antaa sen hetken lämmetä huoneenlämmössä ennen hiuksiin suihkimista. Muistathan kuitenkin laittaa suihkeen takaisin jääkaappiin heti käytön jälkeen.

Rosmariinivesi säilyy jääkaapissa noin 1-2 viikon ajan. Huolellisesti säilytetty rosmariinivesi saattaa säilyä hyvänä hieman pidempäänkin, mutta emme silti suosittele käyttämään yli 2 viikkoa vanhaa rosmariinivettä.

Jos et ehdi käyttää kaikkea tekemääsi rosmariinivettä 2 viikossa, voit pakastaa ylimääräisen veden. Pakastimesta voit sitten sulattaa lisää rosmariinivettä tarvittaessa. Pakastaminen on hyvä vaihtoehto myös silloin, jos haluat tehdä rosmariinivettä isomman satsin kerralla. Jaa vesi tällöin useampaan pieneen astiaan ja ota sitä aina vain tarvittava määrä sulamaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top