Hiustenkasvatus.com on verkkosivusto, jolla julkaistaan vinkkejä ja tuotesuosituksia hiusten kasvattajille. Sivustolta löytyy myös tietoa hiuksista ja niiden kasvusta. Tavoitteena on ollut kasata kaikki hiusten kasvatuksesta kiinnostuneiden tarvitsema tietoa kätevästi yhden sivuston alle.
Sivustoa ylläpitää hiustenhoidosta, sisällöntuotannosta ja verkkosivujen rakentelusta kiinnostunut kolmikymppinen nainen. Elämäni aikana olen ehtinyt kokeilla jo kaikenlaiset hiusmallit aivan lyhyestä polkkapituiseen ja pitkään. Hiusväreistäkin on testattuna niin musta, pinkki, blondi kuin violettikin – vain muutamia mainitakseni. Hiuksiakin on tullut kasvateltua useampaan otteeseen joko epäonnistuneen kampaamokäynnin tai hetken mielijohteesta tapahtuneen hiustenleikkauksen jälkeen.
Olen ollut aina kiinnostunut hiustenhoidosta ja -laitosta. Niinpä tästä aiheesta on vuosien varrella tullut luettua paljon ja tietämystäkin on päässyt kertymään melkoisesti. Hiljattain sainkin idea, että miksipä en jakaisi tätä tietämystä muillekin. Etenkin hiusten kasvatus tuntuu kiinnostavan monia ja monet tuskailevat hitaan kasvun kanssa, joten siksi päätin keskittää sivustoni juuri tähän aihepiiriin.
Sivustolla esiintyy tuotevinkkien ja -suositusten yhteydessä affiliate-linkkejä. Nämä linkit vievät yhteistyökumppaneideni sivustolle, eli en siis myy näitä tuotteita itse. Jos ostat tuotteen linkkini kautta, saatan saada myynnistä pienen komission. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa motiivi esitellä näitä tuotteita. Olen valinnut yhteistyökumppaneikseni vain tunnettuja ja hyvämaineisia yrityksiä, joilta itsekin ostaisin – ja olen ostanutkin. Heidän valikoimastaan valitsen henkilökohtaisesti esiteltäviksi tuotteet, joiden aidosti uskon olevan laadukkaita ja kiinnostavan lukijoitani.